Puukuitueristeessä yhdistyvät kaikki eristämisen parhaat puolet

Julkaistu 6.10.2023

Puu ja puusta tehdyt rakennusmateriaalit ovat luonnostaan hengittäviä. Kun annat talosi hengittäville rakennusosille luonnolliset olosuhteet, talosi voi hyvin ja kestää aikaa. Yksi tapa kasvattaa puupohjaisten rakennusmateriaalien käyttöä on valita eristeeksi puukuitueriste. Pyysimme puukuitueristevalmistaja Ekovillan tuotepäällikkö Akseli Romppaista kertomaan puukuitueristeestä ja sen ominaisuuksista.

Mitkä ovat puukuitueristeen hyvät ja huonot puolet?

  • Puupohjaisessa eristeessä yhdistyy kaikki eristämisen parhaat puolet. Jo ihan tuotteen käsittelystä lähtien, Ekovilla ei kutise tai pistele. Lisäksi tekniset ominaisuudet, kuten lämmön- ja ääneneristävyys, palonkestävyys ja kosteusominaisuudet ovat erinomaiset.
  • Yleensä huonona puolena puukuitueristeillä on suppea tuotevalikoima verrattuna kilpaileviin ratkaisuihin. Mutta esimerkiksi Ekovilla on tähän kuitenkin piristävä poikkeus kattavalla tuotevalikoimallaan.

Miten yleistä puukuitueristeen käyttö on?

  • Esimerkiksi Ekovilla on jo pitkään ollut suosituin eriste pientalojen yläpohjissa. Sen lisäksi hengittävät ja ekologiset ratkaisut kiinnostavat yhä enemmän myös seinissä ja muissa rakenneratkaisuissa. Valitsemalla Ekovillan asiakas saa helposti minimoitua rakentamisen päästöjä ja maksimoitua asumismukavuutta. Ekovillan valmistamiseen käytetään ainoastaan kierrätysmateriaaleja, kuten lajiteltua sanomalehtipaperia ja kartonkia. Tästä syystä Ekovillan valmistamiseksi ei kaadeta yhtään puuta.

Huomaako talon asukas eroa, eli onko talossa käytössä puukuitueriste tai mineraalieriste?

  • Hengittävillä materiaaleilla ilmankosteus pysyy rakennuksessa paremmin optimialueella. Ekovilla-eristeen kosteuskapasiteetti on suuri ja se pystyy sitomaan huoneeseen tulevan ylimääräisen kosteuden itseensä ja luovuttamaan sen taas takaisin huoneeseen, kun huoneilma kuivuu. Tämä on mahdollista ainoastaan, kun rakenne on kokonaisuudessaan hengittävä.
  • Mineraalieristeiden kanssa tulee käyttää aina kosteuden liikkeen estävää höyrynsulkumuovia. Kosteustiiviissä rakennuksissa tuloilman ja asumisen yhdessä muodostama kosteusvaikutus muuttaa suoraan huoneen ilmankosteutta, joka vaihtelee voimakkaasti ohi optimaalisen alueen, ollen liian kosteaa tai liian kuivaa.
  • Lisäksi Ekovillan suuri lämpökapasiteetti eli kyky varata lämpöä itseensä toimii puskurina suuria lämpötilavaihteluita vastaan. Sisätilojen lämpötila seuraa viiveellä ulkoilman muutoksia pysyen tasaisempana läpi vuorokauden.

Miten puukuitueriste eroaa mineraalieristeestä rakennusvaiheessa?

  • Esimerkiksi Ekovillalta saa ratkaisut kaikkiin eristystarpeisiin puhallettuna, ruiskutettuna tai levynä. Eroavaisuudet rakennusvaiheessa ovat vähäiset, kun puhutaan puhallus- tai levyvillasta. Ruiskutustekniikka sen sijaan on uniikki tapa eristää rakenteita. Siinä eroavaisuuksia tavanomaiseen eristystyöhön verrattuna tulee valmistelun ja jälkihoidon suhteen. Kaiken siihen käytetyn ajan säästää kuitenkin asennustyössä, sillä ruiskutekniikalla asennettaessa syntyy valmista ja saumatonta pintaa vauhdilla. Tavanomaisen omakotitalon seinäruiskutus tapahtuu yhden asennuspäivän aikana.
Ulkoseinän eristystä. Kuvassa näkyvä vihreä paperi on tuulensuojapaperi.

Me tarjoamme asiakkaillemme ratkaisut maksimoida puupohjaisten ja uusiutuvien materiaalien käyttö niin seinärakenteessa kuin muissa materiaalivalinnoissa. Ota rohkeasti yhteyttä jo suunnitteluvaiheessa, niin voimme kertoa ratkaisuvaihtoehtomme toteutukseen.


Viimeisimmät artikkelit

31.5.2023

Puurakenteinen talo on hengittävä ja energiatehokas

Tiesitko, että moni puurakenteinen talo kätkee sisäänsä puun lisäksi merkittävän määrän muovia, lasivillaa ja kipsilevyjä? Me voimme auttaa maksimoimaan puurakenteissa taloissa puun osuuden. Puurakenteinen…

18.4.2023

Hiilijalanjälkibudjetti ohjaa materiaalivalintojamme

Olemme ottaneet käyttöön hiilijalanjälkibudjetoinnin osaksi talonrakentamisen suunnitteluvaihetta Olemme tehneet oman laskentapohjan rakennustemme tuotevaiheen hiilijalanjäljen laskemiseksi. Laskentatyökalun avulla voimme jatkossa tarkastella materiaalivalintojen ilmastovaikutuksia. Laskelma kuvaa…

24.3.2023

Mikä on sinulle sopivin talonrakennustapa?

Olemme koonneet tähän asioita, jotka ovat hyvä jokaisen talonrakentajan huomioida pohtiessa itselle sopivinta talonrakennustapaa sekä sitä, rakentaako itse vai yhdessä rakennuttajan kanssa. Rakennus Voivala…